Terve ihminen❤

Saamme koulussa aika ajoin myös erilaisia blogitehtäviä, joista ensimmäinen käsittelee aihetta terveys.

Terveys muodostuu fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen osa-alueen kokonaisuudesta.
Fyysinen terveys pitää sisällään kehon hyvinvoinnin. Kun liikutaan ja harrastetaan, jaksaa sydänkin pumpata verta paremmin ja keuhkot toimivat.
Psyykkisellä terveydellä tarkoitetaan mielen hyvinvointia. Ihminen osaa arvostaa itseään, sekä säädellä ja tunnistaa omia tunteitaan.
Sosiaalista terveyttä on ihmissuhdetaidot: esim. toisten kuunteleminen ja keskusteleminen. Ihmissuhteiden luominen on oleellista terveydelle. Meitä ei ole tarkoitettu elämään yksin.

Vaikka kaikki kolme aluetta helpottavatkin määrittämään terveyden, ei yhden alueen puutteellisuus tarkoita, etteikö ihminen voisi kokea itseään terveeksi ja hyvinvoivaksi. Me kaikki olemme yksilöitä ja koemme ja käsittelemme terveyden eritavalla.



Mielestäni terve ihminen on sellainen, joka kokee elämän mielekkäänä, kykenee näkemään omien tarpeidensa lisäksi myös muut ihmiset, ei ehdointahdoin laiminlyö omaa (eikä muidenkaan) terveyttä ja arvostaa itseään. 

Toki terveellinen ruokavalio, liikunta ja riittävä lepo vaikuttavat suuresti jaksamiseemme ja hyvinvointiimme. Mutta kuten aikaisemmin totesin koemme kaikki terveyden omalla tavallamme.

Itse pyrin syömään terveellisesti, paljon salaattia/kasviksia, juon maitoa ruoan kanssa ja vettä pitkin päivää, mutta toki myös herkuttelen silloin tällöin. Joku toinen saattaa elää pakaste-eineksillä ja energiajuomilla ja karttaa kaikkea vihreää, muttei se tarkoita, että hän olisi vähemmän terve kuin minä. Sitä on vain itse todennut, että oman jaksamisen kannalta, on parempi katsoa mitä suuhunsa laittaa ja yrittää pitää ateriarytmistä kiinni. En kuitenkaan ole nirso, rakastan ruokaa! :) Mikä onkaan mukavampaa kuin viikonlopun koittaessa kokata/grillata perheen kanssa herkkuateria, tai tavata hyvä ystävä pitkän ajan jälkeen brunssin merkeissä! Kai sekin tavallaan edistää terveyttä ;)

Hyvän ystävän ja lasten kanssa lounaalla.
  
Perhe, ystävät, joukkuetoverit pitävät osallaan huolta siitä, että tunnen itseni terveeksi (ja onnekkaaksi!) Kun ympärillä on paljon läheisiä ystäviä ja perheenjäseniä, ei tarvitse olla yksin murheiden ja onnenhetkien koittaessa. On mahtavaa kun löytyy niitä, joille voi raskaan päivän jälkeen avautua ja jotka pyyteettömästi tsemppaavat eteenpäin. Hymyilevät huulet ja naurun remakka on tarttuvaa ja olenkin yrittänyt joka päivä pitää hymyn huulillani kohdatessani ihmisiä. Päiväkodin pihalla, kaupan kassalla, hississä, puistossa, matkalla postilaatikolle kohtaa aina jonkun ja on ihana tunne, kun omalla hymyllään saa edes hetkeksi nostettua hymyn myös toisen huulille :) 

Smile!

Minulle harrastukset ja etenkin liikunta on lähellä sydäntä. Tarkennettakoon vielä, että erityisesti pallo-, joukkuepelit! Olen harrastanut lapsesta asti jalkapalloa ja täytyy sanoa sen olevan mitä loistavin pakokeino lapsiperhearjen hektisyydestä! Se on samalla vain ja ainoastaan minun omaa aikaani, sekä laatuaikaa parinkymmenen joukkuetoverin kanssa. Ja mikä parasta kroppa kiittää! Miehelleni ei ole mikään ongelma, kun muutamana iltana puen säärisuojat ja nappikset jalkaan ja lähden purkamaan olojani kentälle, sillä kun äiti voi hyvin, myös muu perhe on tyytyväinen :D

Osa mahtavasta tiimistämme.

Tässä ajatuksiani terveydestä ja etenkin siitä miten itse koen/ylläpidän terveyttäni. 

Voikaa hyvin❤

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit