Tunteita ja tukkataikoja

Kulunut viikko piti sisällään monenmoista puuhaa ja monia tunteita. Alkuviikosta sain leikata kahden asiakkaan hiukset tasausleikkauksella, joista toinen arvioitiin. Ensimmäisen leikkauksen tein valloittavalle 5-vuotiaalle tytölle, jonka pitkät hiukset olivat latvasta melko hentoiset ja helposti takkuuntuvat. Vaikka lasten hiustenleikkuuseen tuo omat haasteensa pienen asiakkaan levottomuus ja pään pyöriminen, onnistuin leikkauksessa hyvin ja hiuksista tuli vahvemman näköiset. Suuret kiitokset ansaitsee kyllä pikku neiti itse, sillä niin reippaasti jaksoi istua, vaikka työskentelyni ei vielä sitä verkkaisinta ole :) Lopuksi halusi vielä kiharat ja ne toki teimme, sillä tarvitseehan pikku-prinsessa kiharansa ❤

Seuraavana päivänä oli toinen leikkaus, jonka opettaja (harmikseni) arvioi. Ehdin jo huokaista edellis päivän touhukkaamman asiakkaan jälkeen, että aikuinen asiakas ja tasausleikkaus, helppo nakki! Huokaisin liian aikaisin.. Jos joku voi mennä pieleen leikkauksessa, jonka olin edellisenä päivänä onnistuneesti tehnyt, niin toki se tapahtui juuri koetilanteessa. Lopputulos ei ollut tasainen ja jouduin itkua pidätellen pyytämään opettajan katsomaan ja siistimään lopputuloksen. Opettaja sanoi, että kyseessä taitaa olla klassinen virhe, jossa olen lähtenyt hieman nostamaan osiota sitä leikatessa. Sitä pettymyksen määrää! Vaikka opettaja ja jopa asiakas (joka sattuu olemaan ystäväni) yrittivät tsempata ja sanoivat ettei mitään kauheaa ollut tapahtunut ja että kaikki on ihan kunnossa, ei sisäinen perfektionistini suostunut päätään laskemaan. Koko iltani (ja seuraava päivä) meni murehtimiseen ja kävin päässäni koko tunteiden kirjon ja jopa ajatukset siitä, ettei minusta ole tähän.

Arvioitu tasausleikkaus

Eikä tuntemuksiani helpottanut ainakaan se, että samaisen viikon perjantaina tekisin kerrostusleikkauksen, jota olin vain muutaman kerran harjoitellut harjoituspäähän. Miten ihmeessä voisin siinä onnistua, kun en onnistunut tuon paremmin tasausleikkauksessakaan?!?
Jälleen saan kiittää onneani hyvistä ystävistä, jotka kannustivat ja muistuttelivat, että eipä tätä koulua ole vielä kauaa käyty, eikä kukaan ole mestari harjoittelematta ja kokematta epäonnistumisia ja pettymyksiä. Opettajammekin on sanonut "älkää pelätkö epäonnistumisia".

Perjantain koittaessa olin saanut tsempattua itseni ja päätin pystyssä päin tarttua saksiin ja tehdä parhaani! Olisihan se typerää musertua ensimmäisen epäonnistumisen sattuessa, joten sysäsin ikävät ajatukset syrjään ja toivotin hymyssä suin asiakkaan tervetulleeksi. Se kyllä kannatti! Aloitin hiustenleikkuun tasaamalla asiakkaan hentoisia hiuksia ja vasta päällimmäiset hiukset kerrostin. Työ sujui hyvin ja asiakas oli oikein tyytyväinen. Samoin opettaja, joka tarkasti työn tuloksen ja sanoi sen onnistuneen erittäin hyvin. Myös tasausleikkaus, jota hän seuraili, näytti aivan erilaiselta, kuin työ johon olin joutunut pettymään. "Mikäköhän sulla silloin oli", jaa'a samaa mietin 😌

Voin kertoa, että onnistuminen tuntui siinä kohtaa hyvältä ja arvosanaksi sain työstäni 2,5! (Asteikko 1-3)

Täytyy todeta, että paljon on itsellä opeteltavaa niin koulun puolella, kuin oman itseni kanssa. Tietynlainen itsekriittisyys on toki hyväksi, mutta täytyisi olla armollisempi itselleen ja antaa aikaa oppimiselle.
Halua ja tahtoa löytyy kehittyä ja oppia uutta, joten tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa viikkoa!💪

Kyllä musta on tähän!